torstai 29. tammikuuta 2015

Tavoitteet vuonna 2015 - toivepostaus


Vuoden 2015 tavoitteet Jedin kanssa!

Tähän postaukseen laitetaan kaikki kysymykset kysymyspostausta varten!


Moikka! Minulta toivottiin, että kertoisin tämän vuoden tavoitteeni Jedin kanssa. Olemme Jedin kanssa harrastaneet agilitya noin 2 kuukautta, eli olemme aika amatööreja. Suurin tavoitteeni on päästä kilpailemaan Jedin kanssa ihan aluksi vain täällä Suomessa. Mikäli Jedi oppii ja minä opin kaikki asiat voimme ehkä mennä muuallekin. Toinen minulle tärkeä tavoite on saada jedin hyppytekniikka paremmaksi. Yksi tavoite itselleni on saada parempi ohjaus koiraan, paremmat treenit ja parempi yhteistyökyky koiran kanssa. Oman kuntoni parannus liittyy myös mielestäni agilityyn, eli aion parantaa kuntoani tänä vuonna enemmän kuin aikaisemmin. Jedin koulutus ei myöskään unohdu tavoitteistamme. Jedin täytyisi oppia kärsivällisyyttä ja minun kuuntelemistani.


Kepit Jedi osaa jo melko hyvin jo ilman kujia joten siinä ei ole niinkään mitään ihmeellistä mutta "koske" käsky on vielä vähän hakusessa... A-este, keinu ja puomi ovat niitä jossa "koske" ei vielä luonnistu. Olemme harjoitelleet tätä jo paljon ja se alkaa toimia jo keinulla. Onnekseni me harjoittelemme tätä melkein aina treeneissäkin. Tämä on ehkä haastavin asia meille agilityssa. Minulla on onneksi osaava valmentaja (sanomme häntä valmentajaksi). Niin kuin aiemmin jo kerroin Jedillä on ongelmia perustottelevaisuudessa ja tätä aiomme kehittää tänä vuonna. Esim. lenkkeilyssä meillä on paljon ongelmia koska Jediä ei ole koulutettu kulkemaan hihnassa nätisti. Jedin olisi hyvä oppia olemaan nätisti paikallaan. Aina kun aloitamme radan Jedi ottaa varas lähdön ja se on aika rasittavaa kun joudun aina palaamaan Jedin luokse. Jedi voisi myös vähentää muitten eläinten tai ihmisten luokse ryntäilyä.


Pihalla pysyminen olisi syytä oppia, koska kun Jedi kuulee koiran haukkua se ryntää heti koiran luokse. Joudun sitten huutelemaan Jedi 10 minuuttia. Kun Jedi pääse vauhtiin kukaan ei pysäytä sitä. Se ei edes yritä kuunnella mitä sille sanotaan. Pari viikkoa sitten olin Jedin kanssa pihalla, sitten se huomasi, että vastapäisen talon koira oli ulkona. Yhtäkkiä Jedi lähtee juoksemaan taloa päin. Jedi tuli sieltä onneksi melkein heti pois.
Jedillä on ongelmana muitten koirien kanssa nahistelu silloin kun Jedillä on juoksu. Jedi on monta kertaa tapellut ja murissut naapurin koirille mutta onnkesi Jedi ei tee mitään pahaa. Jedi ei ole koskaan edes yrittänyt purra ketään, jos Jedi on tappelemaan se on aina itse saabut köniinsä. Tavoitteena on siis vähentää Jedin kilpailun halua.



2 kommenttia:

  1. Mukava postaus, oli kivaa lukea!♥ Kysymyksiä:
    Minkä ikäisenä sait Jedin?
    Harrastatko ratsastusta?
    Lempieläin?
    Paras puoli Jedissä?
    Ensimmäinen koira?
    Tärkein eläin/lemmikki?
    Onko koskaan tullut tunnetta, että mikään ei onnistu, ja täytyisi lyödä hanskat tiskiin?
    Siinä pari kysymystä, siihen postaukseen.

    http://tomunseasta.blogspot.fi

    VastaaPoista