perjantai 16. syyskuuta 2016

Jannan synttäri-kuvat!

Moikka! En ole taas hetkeen kirjoittanut, yksinkertaisesti syynä oli blogiteksti ideoiden puute. Mutta Janna täytti keskivikkona 14.9, 1 vuoden! Kyllä aika menee nopeasti. Neiti ei oikein halunnut olla nätisiti, kun takana liikkui jonkin verran ihmisiä, mutta sain ihan hyviä kuvia. Pitäisi Jannan profiiliakin päivittää, kun ei sitäkään hetkeen ole päivitetty.





torstai 4. elokuuta 2016

Uusi ulkoasu! + kuvia lenkiltä

Moikka! Eilen tuli taas kivoja kuvia koirista! Ja blogin ulkoasu vihdoin uudistui! Sain tänään motivaatiota muokata uusi banneri ja vaihtaa tausta. Olimme siis lenkillä koirien kanssa ja oli tosi kiva valo, joten ajattelin ottaa taas vähän kuvia ja pitää blogia aktiivisena.

Janna on viimeaikoina kärsinyt murrosiän aiheuttamasta rajojen kokeilu ajanjaksosta. Janna on karkaillut aina välillä, mutta on kumminkin tullut takaisin, kun on komennettu. Onneksi tätä osattiin odottaa ja ei ole kauemmas ehtinyt.














Onko uusi ulkoasu mielestäsi kiva?

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Illan noutotreenit

Moikka! Oltiin illalla treenaamassa noutokapulalla Jannan kanssa. Tehtiin hakua ja luokse tuloa sekä vahvistettiin pidä-käskyä. Janna oli taas loistava ja kuvat onnistuivat tosi kivasti. Kuvissa näkyy myös Jannan uusi panta, jota käytämme treeneissä.

Minkälaisia kuvapostauksia haluaisitte? Mikä näistä olisi kivoin: Jedin pentukuvia osa 2, metsässä - kuvapostaus vai treenikuvia?






 




Tykkäsitkö kuvista?

torstai 21. heinäkuuta 2016

Ekat vedestä noudot!

Moikka! Tossa pari päivää sitten Janna haki ekan kerran vedestä. Uinti oli edelleen melkoista räpiköintia ja polskimista, mutta välillä homma alkoi jo sujua:D Janna ei epäröinyt veteen menoa yhtään, yllättävää kyllä, kun kyseessä on noutaja. Mutta kuvaa eli muovista lintua se yritti ottaa tassuihinsa. Monissa kuvissa näkyy miten hauska Jannan tekniikka on. Muut koirat laitoimme sisälle siksi aikaa, jotta ne eivät veisi Jannalta lintua nenän edestä. Kuvia tuli tällä kertaa tosi paljon, vähän päälle 700. Joissain kuvissa näkyy vene ja kalastusvälineitä, toivottavasti se ei haittaa!

Tulin Jannan kanssa mummolaan pariksi päiväksi ja mitä luxusta täällä on vihdoin 4G! Nyt voin vihdoin kirjoittaa postauksia ilman lagia. Eräässä postauksessa tuskailin netin toimivuutta täälläpäin, mutta nyt toimii kuin unelma.







 




 

 






Vilkutus♥
Tarvitsen postaus ideoita, kirjoita omasi kommentteihin♥

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Auringonlaskun koira

Moikka! Sain Jedistä ihan kivoja kuvia auringonlaskussa. Jannan uinti harjoitukset ovat mennee tosi hyvin, mutta uinti on kyllä vielä melkoista räpiköintiä:D Kyllä, Janna vielä oppii. On kyllä käynyt joka päivä uimassa Janen kanssa. Ilmeisesti Janna leikkii enemmänkin vedessä kun ui. Se yrittää aina lopsia vettä suuhunsa ja näyttää hukkuvalta, kun ui pystyssä, eli on taidot vähän hakusessa:D
 
 Minkälaisia postauksia haluaisitte nähdä?

 
 

 
 Tykkäsitkö näistä kuvista?

torstai 7. heinäkuuta 2016

Mökki tunnelmaa!

Moikka! Tulimme tiistaina mökillemme ja sen takia ei hetkeen tullut postauksia. Toissapäivänä kuitenkin saatin kivoja kuvia koirista uimassa. Kuvia on myös Jannan ekasta uinnista ja se oli aika hauskan näköista, muutamassa kuvassa näkyykin Janna molemmat etutassu ilmassa. Olisin laittanut tämän postauksen tänne jo eilen mutta netti ei toiminut, kun tosiaan metsässä olemme:D



  
 
 


 

 
 



Jannalla on hyvä tyyli uida:D


Molemmat tassut ilmassa